Tuo pelottava ajatus (yhdessä kirouksen kanssa välittömän tyydytyksen tarpeesta) sai minut uskomaan, että minun piti sanoa kyllä kaikelle tai pysyä urallani.
Mutta sitten minulla oli ilmoitus.
Meneminen töihin joka päivä ja tekemällä työni hyvin, on itsessään edistystä. Toki, en saa palkintoja pelkästään siksi, että tulen esiin joka päivä, mutta se ei tarkoita urani pysähtymistä - että pomoni ei ole vaikuttunut työstäni, että en koskaan saa ylennystä tai saada uusi työpaikka tai olla jotain nöyräksi ystävilleni.
Joka päivä opiskelen uusia taitoja, kasvatan tietopohjaani ja saan laajan johtamiskokemuksen. Puhumattakaan, olen kasvamassa terveyskasvattajana, korkea-asteen ammattilaisena ja ihmisenä. Ja tämä kaikki merkitsee sitä, että menen jonnekin urani.
Joten tein itselleni lupauksen: aloin sanoa useammin "ei" tarjouksille tai pyynnöille, jotka eivät minua innostaneet (lukuun ottamatta tietenkin asioita, jotka minun oli tehtävä - tiedätkö, asiat, jotka on muotoiltu pyynnöiksi, mutta eivät todellakaan ole). Sen sijaan käyttäisin tuota aikaa tehdä asioita, jotka halusin tehdä.
Ja tässä on hieno asia, jonka olen oppinut sanomalla "Ei". Sen ei tarvitse tarkoittaa "koskaan". Se voi tarkoittaa myös "ei juuri nyt".
Esimerkiksi, kun ilmoitin yhdelle puolelle keikkapomoksestani, että en enää voisi työskennellä hänen kanssaan, pyysin häntä pitämään minut vapaaehtoisten luettelossa, jotta voisin tavoittaa, jos asiat rauhoittuvat (tai kaipaisin todella työtäni) ).
Ja varmasti, emme voi elää elämäämme pelastamalla jokaista mahdollisuutta myöhemmin. Mutta se ei tarkoita, että meidän on sovittava kaikki tähän päivään.
Tekemällä tämän pienen muutoksen elämässäni menin siitä, että olen aina keskittynyt siihen, mitä oli tehtävä seuraavaksi - jopa osallistumalla rauhallisiin aktiviteetteihin - ja sen sijaan tunsin olevani paljon kykenevämpi olemaan hetkessä, tarjoamaan muille (ja itselleni) ) heidän ansaitsemansa huomion kanssa.
Älä ymmärrä minua väärin. En ole 100% stressitöntä. (Onko se edes saavutettavissa?) Ja halu etsiä uusia mahdollisuuksia ei kadonnut kokonaan. En ole taikuri. Muutaman päivän välein, kun minulla on aikaa itselleni, aion miettiä, mitä voisin tehdä siirtyäkseni eteenpäin. Mutta olen työskennellyt ahkerasti ollakseni antamatta levottomuuttani. Ja mielestäni se kannattaa.
Joten jos tunnet olosi hieman hätkähdyttävä, anna itsellesi tauko. Astu taaksepäin. Hidasta. Sano ei. Ja hei, jos se tekee sinusta epämukavan, sano vain “ei heti”.
